Kauniita kakunkoristeita
saa, jos pakastaa pienen määrän mansikoita laakealla
tarjottimella jolloin ne jäätyvät mahdollisimman
nopeasti. Yleensä mansikan rakenne kärsii pakastettaessa.
Siksi parhaan pakastustuloksen saa kun pakastaa mansikat siivutettuina
sokerin kera.
Mansikoista voi nauttia läpi aterian?!
Kuulostaa erikoiselta, mutta on kokeilemisen arvoista.
Hellepäivän aperitiiviksi sopii hyvin mansikkainen välipalajuoma.
Jääpalojen sijasta voidaan käyttää kokonaisina
pakastettuja mansikoita, jotka viilentävät juoman nopeasti
jääkylmäksi. Kun jano on saatu sammumaan, päästään
grillaamaan pääruokaa. Ja mitä tarjoillaan grillatun
kalan tai lihan kanssa?
Reseptejä:
· Mansikka-kevätsipulisalaatti
Mansikka-kevätsipuli -salaatti
Mansikka-kevätsipulisalaatti tuo eksoottista makua ja väriä
kesäpöytään. Basilikan, sipulin ja mansikan
makeat ja kirpeät maut täydentävät hyvin toisiaan.
Makunautinto paranee, kun ainekset laitetaan marinoitumaan balsamiviinietikkakastikkeeseen
ennen grillausta. Vaihtelunhaluinen voi kokeilla myös sitruuna-
ja kanelibasilikaa mansikan kera.
· Ullan
mansikkasalaatti
Ullan mansikkasalaatti
1-2 kerää saalaattia
4 dl mansikoita
Kastike:
1-1,5 dl kermaa
10 tuoretta basilikan lehteä suikaleina
tai 2 tl kuivattua basilikaa
1-2 rkl omenaviinietikkaa
½ tl mineraalisuolaa
2-3 tl sokeria
Salaatinlehdet pestään, valutetaan ja
revitään käsin. Mansikat huuhdotaan ja valutetaan.
Hyvin isot mansikat leikataan viipaleiksi, pienet puolitetaan. Mansikat
ja salaatinlehdet kerrostetaan kulhoon. Kastike sekoitetaan ja valutetaan
saalatin pinnalle. Kastike ei saa olla kovin etikkaista.
(Lähde: Ulla Lehtonen, Onnellinen kasvissyöjä- Hyvän
olon keittokirja)
· Sirpakka
mansikka-sitruuna sima
Sirpakka mansikka-sitruuna sima
Grillatessa tulee jano ja kesähelteellä raikas juoma maistuu
aina, joten mitä jos yllätetäänkin ystävät
ja perhe Sirpakka mansikka-sitruuna simalla!
Aineet:
5 l vettä
250 g mansikoita
1 iso sitruuna
1 ruukkuminttu
2 dl hunajaa
3 dl sokeria
1,5 tl hiivaa
250 g puolijäisiä mansikoita
Keitä vesi. Lisää jäiset mansikat,
pesty ja viipaloitu sitruuna, silputtu ruukkuminttu, hunaja ja sokeri.
Anna jäähtyä noin 40 asteeseen. Lisää
hiiva joukkoon ja anna käydä 12 tuntia. Siivilöi
ja pullota sekä anna tekeytyä jääkaapissa pari
vuorokautta. Laita tarjoilukannuun tai laseihin puolisulaneet pakastemansikat
ja kaada sima päälle.
· Suklaamansikat
Suklaamansikat
Aineet:
7 ½ dl kauniita mansikoita
6 cl Amaretto-likööriä
150 g tummaa suklaata
½ l vaniljajäätelöä
Perkaa noin puolet mansikoista ja marinoi ne liköörissä.
Paloittele suklaa ja sulata se vesihauteessa.
Työnnä perkaamattomien mansikoiden kantaan hammastikku
ja kasta ne kokonaan suklaaseen. Poista hammastikku suklaan kovetettua.
Ota jäätelöstä palloja ja asettele ne jälkiruokamaljoihin. Koristele
annokset suklaamansikoilla ja marinoiduilla mansikoilla.
· Marjajäätelö
ilman jäätelökonetta
Marjajäätelö ilman jäätelökonetta
Aineet:
3 dl vadelmia tai mansikoita
3 munaa
¾ dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
2 ½ dl kuohukermaa
koristeluun kermavaahtoa ja suklaaströsseleitä
Puhdista marjat, huuhdo varovasti ja soseuta.
Erota valkuaiset keltuaisista.
Vatkaa keltuaiset sokerin ja vanilliinisokerin kera vesihauteessa
kuohkeaksi vaahdoksi ja jäähdytä seos.
Sekoita marjasose keltuaisvaahtoon.
Pane seos pakastimeen ja anna sen jäähtyä kohmeiseksi.
Vatkaa valkuaiset ja kerma erikseen vaahdoksi ja sekoita molemmat
vaahdot keltuaisseokseen. Jäähdytä tämä
seos pakastimessa.
Muotoile jäätelöstä palloja jälkiruokamaljoihin
ja koristele annokset kermavaahdolla ja suklaaströsseleillä.
· Herukat
kuuman kastikkeen kera
Herukat kuuman kastikkeen kera
Aineet:
5 dl herukoita (punaisia, valkoisia tai mustia)
4 kiiwiä
2 ½ dl vadelmia tai karhunvatukoita
Kastike:
2 munankeltuaista
1 muna
½ dl sokeria
4 cl konjakkia (jos haluaa)
Huuhdo herukat ja perkaa ne.
Kuori ja viipaloi kiiwit.
Puhdista vadelmat.
Jaa marjat ja hedelmät kauniisti jälkiruokakulhoihin ja
siirrä kylmään.
Sekoita keltuaiset, muna ja sokeri ja vatkaa niitä, kunnes
sokeri on kokonaan sulanut.
Vatkaa sitten seosta vesihauteessa, kunnes se on kermamaista.
Lisää halutessasi konjakki.
Ota kulhot jääkaapista, jaa kastike niihin tasaisesti
ja tarjoile heti. |